"Tiedonlähteet"

Knowledge is of two kinds. We know a subject ourselves, or we know where we can find information upon it" (Samuel Johnson). Tietoa on kahdenlaista: tiedämme asiasta itse tai sitten tiedämme mistä voimme löytää siitä tietoa.

Tiedonlähteellä tarkoitetaan tässä dokumentteja, joista voi löytää tallennettuja vastauksia tiedontarpeisiin. Periaatteessa mikä tahansa merkitysten kantaja voi antaa vastauksia tiedontarpeisiin, niin ihminen kuin esinekin. Tämän kurssin kannalta tiedonlähde on dokumentti. Dokumentti, joka kertoo tapahtumasta on tiedonlähde, ei itse tapahtuma. Kaupungin kartta on tiedonlähde, ei koko kaupunki. Jos pitää selvittää, montako huonetta on Louvren linnassa Pariisissa, niin voi kyllä matkustaa Pariisiin laskemaan Louvren huoneet. Louvre ei kuitenkaan ole tässä mielessä tiedonlähde. Sen sijaan esimerkiksi kirja Louvren linnasta, jossa on pohjapiirrokset tai valmiiksi laskettu ne huoneet, on tämän kurssin mielessä tiedonlähde.  Samoin tiedonlähteenä voi toimia joku ihminen, joka tietää Louvren huoneiden lukumäärän, koska häneltä voi sen kysyä.

Tiedonlähde on myös eri asia kuin kanava. Kanava tarjoaa pääsyn tiedonlähteeseen. Eri jakelukanavissa voidaan esittää samoja sisältöjä. Esimerkiksi tietokannat ja Internet eivät ole tässä mielessä tiedonlähteiden erityistyyppejä vaan jakelukanavia. Jakelukanavia ovat myös esimerkiksi sanomalehdet, televisio ja radio, kirjasto ja kirjakauppa. (Esim. Savolainen (1999) teoksessa Tiedon tie : johdatus informaatiotutkimukseen s.77. BTJ Kirjastopalvelu 1999.)
 

Informaatiokompetenssi

Informaatiokompetenssi sisältää tiedonhaun, hankinnan seulonnan ja käytön taitoja. Näiden taitojen merkitys korostuu  informaation tarjonnan kasvaessa, muillekin kuin informaatioammattilaisille.

Tiedonlähteen valinta

Keskeistä tiedonhankinnassa on  paikallistaa ja löytää ne lähteet, jotka sopivat käsillä olevaa ongelmaan ja tehtävään.

Tiedonlähteen valintaan vaikuttaa mm. 

Erityyppisiä informaatioresursseja

Informaation etsinnän erilaiset apuvälineet 

Lähteitä on eri muodoissa:

Informaalit ja formaalit/ sisäiset ja ulkoiset lähteet

Informaali kommunikaatio on käyttökelpoinen, kun tarvitaan tuoretta informatiota nopeasti. Se on nopea tapa, joustava, vuorovaikutteinen ja helppo käyttää. Informaalien lähteiden huono puoli on, että ne eivät ole yleisesti saatavissa. Useimmat vakiintuneet tutkijat ovat hankkineet itselleen informaalin kontaktiverkon. Informaatio, joka saadaan informaalisti esimerkiksi kuulopuheena, sähköpostina ja henkilökohtaisten kontaktien välityksellä voi olla vaikeaa varmistaa ja epätäydellistä. Informaali viestintä on vaikeaa sellaisella, joka ei ole verkostossa mukana. Tieteellisessä kommunikaatiossa informaalit kanavat ovat tärkeitä. Suulliset keskustelut, muistiinpanot ja kirjeenvaihto (sähköposti) muodostavat usein perustan formaaleille primäärijulkaisuille konferenssipainatteina, aikakauslehtiartikkeleina ja teknisinä raportteina.

Formaaleista lähteistä informaatio voidaan varmentaa, ja niitä on helppo käyttää tarvittaessa. Lähteisiin viittaaminen on myöskin helppoa. Informaatio voidaan esittää yksityiskohtaisesti, taulukoina, piirroksina jne. Haittapuolena formaaleissa lähteissä on julkaisuviive ja tavallisesti maksullisuus. Maksullisuuden ongelmaa lievittää esimerkiksi lähteiden käyttömahdollisuus kirjastoissa, joissa käyttö on asiakkaan näkökulmasta maksutonta.
  

Formaaleja lähteitä ovat kaikki tallenteet, niin kiveen hakatut kirjaimet kuin nauhoitteet ja painatteetkin, jotka ovat ainakin periaatteessa julkisesti saatavilla. Informaaleja lähteitä ovat henkilöt ja tilanteet, joista voi saada informaatiota, samoin kuin sellaiset tallenteet, jotka eivät ole julkisia. Esimerkiksi henkilökohtainen kirje on siis informaali lähde. Informaalit lähteet perustuvat henkilökohtaisiin suhteisiin, eivätkä ne ole kaikkien käytettävissä.

Primääri-, sekundääri- ja tertiäärilähteet

Primäärilähteet käsittävät alkuperäismateriaalin (aikakauslehdet, erityistutkimukset, tutkimusraportit, konferenssijulkaisut, lait, patentit, standardit, tohtorinväitöskirjat, päivälehdet), sekundäärilähteetsisältävät valikoituja viitteitä toisiin aineistoihin (tiivistelmä- ja  indeksijulkaisut, bibliografiat, käsi- ja taulukkokirjat, kirjastoluettelot), tertiäärilähteet ovat viitekokoelmia, joiden avulla voi löytää primääri- ja sekundäärilähteitä (bibliografioiden bibliografiat, kirjastojen yhteisluettelot, kirjallisuusoppaat ja kirjakauppaluettelot)

   

	PRIMÄÄRILÄHTEET	SEKUNDÄÄRILÄHTEET
INFORMAALIT  LÄHTEET	Keskustelu asiantuntijan kanssa  Kirje, sähköposti  Newsgroup (Internet)	Keskustelu kirjastonhoitajan tai tiedonhakuasiantuntijan kanssa
FORMAALIT  LÄHTEET	Aikakauslehtiartikkelit  Kirjat  Raportit  Patentit  Kokotekstitietokannat	Bibliografia  Bibliografinen tietokanta

Primääri- ja sekundäärilähteet  

	PRIMÄÄRILÄHTEET	SEKUNDÄÄRILÄHTEET	TERTIÄÄRILÄHTEET
HENKILÖ	+	(välittäjä)	-
DOKUMENTTI	Ammattikirjallisuus  Henkilökohtainen kirje  Patentti	Käsikirjat  Bibliografiat  Luettelot	Bibliografiat käsikirjoista  Bibliografiat bibliografioista

Suulliset lähteet ovat aina primäärilähteitä, kirjalliset lähteet usein myöskin sekundääri- tai tertiäärilähteitä (onko tiedonhaun välittäjä myös sekundäärilähde?)
   

Bibliografinen ketju 

Tiedon paikallistaminen primäärilähteistä

Painetuilla primäärilähteillä on vakiintuneita rakenteita, jotka auttavat paikallistamaan niistä tietoja. Tutkimusraportilla ja selvityksellä on vakiintunut rakenteensa jossa keskeinen asia löytyy tiivistelmästä ja johtopäätöksistä, minkä vuoksi tutustuminen aloitetaan normaalisti tiivistelmästä ja johtopäätöksistä.

Sanahakemisto - vastaa käyttötavaltaan tietokantojen vapaasanahakutoimintoa. Sanan kohdalla on hakemistossa viittaus sivuun tai alilukuun, jossa sana esiintyy.
Asiahakemisto - hienojakoinen sisällysluettelo, joka on aakkostettu merkitsevimmän sanan mukaan
Glossary - sanaselityksiä teoksessa esiintyvistä sanoista, jotka epätavallisia
Henkilöhakemisto - viittaus teoksessa esiintyviin henkilönnimen mukaan aakkostettuna
Kronologinen hakemisto - mainitut asiat historiallisessa aikajärjestyksessä

Erikoistarkoituksiin on kehitetty harvinaisempia järjestysratkaisuja, esimerkiksi symbolien muodon mukainen hakemisto (tavaramerkit ja symbolit), värin mukainen hakemisto (värikartta) lukuarvon tai koodin mukainen hakemisto (esimerkiksi postinumerohakemisto, tuoteluettelon hakemisto).

Tutkimusraportit muistuttavat rakenteiltaan toisiaan, mikä helpottaa tiedon paikallistamista niistä. Raporteissa on yleensä esimerkiksi tiivistelmä, sisällysluettelo, selvitys lähtökohdista ja johtopäätökset. Osien järjestys vaihtelee hiukan, seuraava on yksi tavallisimmista:

0. tiivistelmä
1. sisällysluettelo
2. johdanto
3. selostus
4. kontribuutio (mitkä olivat tulokset ja mitä uutta)
5. yhteenveto/johtopäätökset
6. lähdeluettelo
7. liitteet

Hyvän alkukäsityksen raporttien sisällöistä saa tutkimalla taulukot, kuviot, sisällysluettelo ja tiivistelmä.  Jos julkaisu tämänkin jälkeen vaikuttaa tutustumisen arvioiselta, tutustutaan tarkemmin. Pelkkään tiivistelmään ei viitata lähteenä, vaikka niitä on luettavissa esimerkiksi viitetietokannoissa. Näiden tiivistelmien tarkoituksena on auttaa lukijaa päättämään, onko raportti hänen kannaltaan tutustumisen arvoinen.