Tietokanta Pirkko
Saision tuotannosta
Vastavalo - tietokannasta voi hakea tietoa sekä sivuston yläkulmassa olevan pikahaun että hakusivulta löytyvän hakulomakkeen avulla. Linkkeinä viitteisiin toimivat myös hakusivulla sijaitsevat asiasanat. Lisäksi kaikkia tietokantamme sisältämiä viitteitä pystyy selailemaan vapaasti jättämällä hakulomakkeen tyhjäksi ja painamalla Hae-painiketta. Haun tuloksena näytölle tulostuu lista pikaviitteistä, joita klikkaamalla pääsee tarkastelemaan tarkemmin yksittäisten viitteiden sisältöä.
Hakusanat voidaan kirjoittaa hakukenttiin sekä pienillä että isoilla kirjaimilla. Haun tukena voidaan käyttää katkaisumerkkiä # sekä Boolen operaattoreita AND, OR ja NOT.
Sivusto toimii parhaiten käyttämällä tietokannan sisäisiä linkkejä navigoitaessa hakusivun ja -tulosten välillä.
Katkaisumerkki # korvaa yhden tai useamman kirjaimen hakusanan alusta, keskeltä tai lopusta. Merkkiä voi myös käyttää useassa eri kohdassa yhtä aikaa. Katkaisumerkkiä käyttämällä löytyvät viitteet, joissa hakusana esiintyy perusmuodon sijaan esimerkiksi jossain taivutusmuodossaan tai yhdyssanan osana.
Boolen operaattoreita ovat AND, OR ja NOT. Operaattoreiden avulla hakusanoja voidaan yhdistellä eri tavoin. AND – operaattori yhdistää haettavat sanat eli kaikkien haettavien sanojen on esiinnyttävä hakutuloksena saatavissa viitteissä.
OR - operaattorilla haettaessa vähintään toisen käytetyistä termeistä on esiinnyttävä hakutuloksena saatavissa viitteissä.
NOT – operaattorilla voidaan taas rajata tietty sana haun ulkopuolelle.
Pikahaku kohdistuu kaikkiin haettavissa oleviin kenttiin. Pikahaussa voidaan hakea tietoa millä tahansa sanalla. Pikahaun voi myös kohdistaa tiettyyn kenttään käyttämällä kentän lyhennettä.
Tarkennetussa haussa haku voidaan kohdistaa yhteen tai useampaan haluttuun kenttään. Hakulomakkeen kenttiä voi jättää myös tyhjiksi. Hakukenttiä ovat vapaa haku-, nimeke- sekä tekijäkentät. Hakua voidaan myös tarkentaa salanimen, julkaisuvuoden, kielen ja Pirkko Saision roolin perusteella.
Vapaa haku toimii kuten pikahaku. Tietoa voi hakea millä tahansa sanalla tai haun voi kohdistaa haluttuun kenttään käyttämällä kentän lyhennettä.
Nimekehaulla voidaan hakea tietoa teoksen nimellä tai sen osalla.
Tekijä – kentässä voidaan hakea tietoa teoksen tekijän nimen perusteella. Haku tapahtuu muodossa Sukunimi, Etunimi. Viitteitä voi myös hakea pelkällä suku- tai etunimellä.
Klikkaamalla ”hae salanimellä kirjoitetut” – tekstin vieressä olevaa ruutua saat hakutulokseesi mukaan kaikki Saision salanimellä julkaistut tuotokset.
Julkaisuvuosi – kentän avulla haun voi rajata koskemaan yksittäistä vuotta tai haluttua ajanjaksoa. Tiettynä vuonna julkaistut Saision tuotokset saa näkyviin, kun kirjoittaa kumpaankin kenttään saman vuosiluvun.
Alasvetovalikon avulla voi tarvittaessa tehdä kielirajauksia tietokannan sisältämiin viitteisiin. Haettavia kieliä ovat suomi, ranska, ruotsi, saksa, unkari tai venäjä.
Haun voi halutessaan kohdentaa tiettyyn aineistolajiin valitsemalla yhden tai useamman lajin painikkeiden avulla. Valittavia aineistolajeja ovat romaanit, näytelmät, laulut, elokuvat sekä äänikirjat.
Hakutulosta voi rajata myös Saision roolin mukaan. Hakulomakkeen avulla voidaan hakea julkaisuja, joiden tuotannossa Saisio on ollut mukana joko esittäjän, kirjailijan, käsikirjoittajan, näyttelijän, sanoittajan tai suomentajan roolissa.
Hakusivulta löytyvään asiasanastoon on kerätty tietokantaan valittuja dokumentteja kuvailevia termejä. Asiasanaston aakkosellinen osa sisältää 100 asiasanaa ja varsinaiset asiasanat on lihavoitu. Jos asiasana on vaatinut peräänsä selityksen, on selitys kursivoitu.
Aakkosellisen osan perässä on lista aineistossa esiintyneissä maantieteellisistä paikoista (esim. Helsinki). Myös tapahtuma-ajat (esim. 1940-luku) ovat oman otsikon alla asiasanaston lopussa. Asiasanaston käyttäminen tiedonhaussa takaa sen, että haku tuottaa tulosta.
Asiasanasto sisältää kolmenlaisia suhteita: assosiaatio-, hierarkia-, ja vastaavuussuhteita.
Vastaavuussuhteet ilmaistaan KÄYTÄ- ja KT- (korvaa termin) maininnoilla. Ohjaustermi KÄYTÄ ohjaa käyttämään oikeaa asiasanaa.
Hierarkkiset suhteet ilmaistaan lyhenteillä LT (laajempi termi) ja ST (suppeampi termi).
Assosiaatiosuhteet ilmaistaan lyhenteellä RT (rinnakkaistermi). Termeillä ei ole tällöin hierarkkista yhteyttä vaan yhteys on assosiatiivinen.