TIETOKANTAKUVAUS
Kaikista tarueläimistä juuri lohikäärme esiintyy monissa maailman kulttuureissa, niin idässä
kuin lännessäkin. Melkein joka kansalla on omat uskomuksensa lohikäärmeestä, aina Kiinasta
Skandinaviaan asti ja se esiintyy monen kulttuurin kansanperinteessä: saduissa ja myyteissä.
Lohikäärme on osoittautunut pitkäikäiseksi ja sopeutumiskykyiseksi lajiksi, se viihtyy yhtä hyvin
Raamatun sivuilla kuin Tolkienin tarustossakin. Lisäksi se on inspiroinut aikanaan niin säveltäjiä
kuin taidemaalareitakin.
DRACOS-viitetietokanta johdattaa lohikäärmeistä tietoa etsivät kaikenikäiset henkilöt kansanperinteeseen
keskittyvän aineiston äärelle, mikä koostuu sekä kirjoista, artikkeleista, www-sivuista että
CD-levyistäkin. Viitteitä on yhteensä 62. Aineisto koostuu suomen-, ruotsin-, englannin- ja
saksankielisestä materiaalista. Aineiston valinnassa on erityistä painoarvoa annettu tieteelliselle
materiaalille ja kansansaduille. Tämän vuoksi tietokannasta on rajattu pois fantasiakirjallisuus, jossa
lohikäärme elää tänä päivänä kaikkein voimakkaimmin.
Tietokantamme sisältää hakulomakkeen, hakuohjeet, tietokantakuvauksen ja noin 90 sanan
asiasanahakemiston, jonka termit toimivat myös linkkeinä viitteisiin.
Tietokanta on tehty Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen laitoksella tietokantaprojektina
syyslukukautena 2005. Tekijät: Anu Kangasaho, Riikka Kiiski, Katriina Koivusalo, Matleena Lahti,
Silene Lehto, Annika Lång, Terhi Matikainen, Antti Rousi ja Mikko Virtanen.
Tietokanta on valmistunut 8.12.2005. Tietokantaa ei päivitetä.
ESIMERKKIVIITE
Nimeke: Dragons : the modern infestation
Tekijä: Blanpied, Pamela Wharton (kirjoittaja)
Aineistotyyppi: kirja
Kieli: englanti
Julkaisutiedot: Woodbridge : The Boydell Press, 1997
Ulkoasu: 142 s. : kuv.
ISBN: 0-85115-680-0
Huomautukset: Teos on uudistettu painos. Alkuperäinen painos ilmestyi vuonna 1980
nimellä Dragons, an introduction to the modern infestation.
Asiasanat:
dragonologia
okkultismi
levinneisyys
anatomia
fysiologia
käyttäytyminen
lisääntyminen
pariutuminen
kieli
ravinto
Alaska
Amerikka
Uusi-Seelanti
Kuvailu:
Teos esittelee lohikäärmeiden tutkimusta ja sisältää otteita
lohikäärmetutkijoiden tutkimusretkillään pitämistä
havaintopäiväkirjoista. Teos keskittyy pääasiallisesti Pohjois- ja
Etelä-Amerikan, Alaskan ja Uuden-Seelannin alueilla suoritettuun tutkimukseen. Kirja
sisältää tutkijoiden luonnoksia lohikäärmeistä ja valokuvia
maastoista, joissa lohikäärmeistä on tehty havaintoja. Teoksessa on paljon tietoa
lohikäärmeiden käyttäytymisestä ja anatomiasta. Kirjassa on karttoja
lohikäärmeiden levinneisyydestä sekä erilaisia taulukoita, joissa on
havainnollistettuna lohikäärmeiden pituus ja paino.
Lohikäärmeluokitus: faktio (faktaa ja fiktiota)
TIETOKANNAN KENTTÄRAKENNE
| Kentän lyhenne | Kentän nimi | Haettavuus | Selitys |
| NI | Nimeke | kyllä | päänimeke, alanimeke ja mahdollinen rinnakkaisnimeke |
| TE | Tekijä(t) | kyllä | kirjoittaja, toimittaja tai muu tekijä |
| AI | Aineistotyyppi | kyllä | kirjat, artikkelit, www-sivut, cd-levyt |
| KI | Kieli | kyllä | suomi, englanti, ruotsi, saksa |
| JU | Julkaisutiedot | ei | julkaisupaikka, kustantaja ja julkaisuaika |
| IS | ISBN | ei | ISBN-numero |
| KU | Kuvailu | kyllä | lyhyt kuvaus dokumentin sisällöstä |
| AS | Asiasanat | kyllä | dokumenttia kuvaavat asiasanat |
| UL | Ulkoasu | ei | sivumäärä, kuvitus, kesto ym. |
| LA | Lähdejulkaisu | kyllä | lähdejulkaisun nimi, vuosi, numero, sivut |
| UR | URL | ei | osoite www-sivulle |
| HU | Huomautukset | kyllä | lisätietoja |
| LL | Lohikäärmeluokitus | kyllä | kansansadut, fakta, fiktio ja faktio (faktaa ja fiktiota) |
Sivun alkuun
|